Kirsi-Kaisa Sinisalo.
Näyttelijä, ohjaaja, kirjoittaja
Puhelin: 0504152015 Syntymävuosi: 1970 Pituus: 175 cm Ajokortti: AB Koulutus: 1996 Teatteritaiteen maisteri, näyttelijä, Teak 2016 Johtamisen erikoisammattitutkinto JET 2019 Teatterialan merkonomi 2020 Ratkaisukeskeinen valmentaja Kielitaito: suomi, englanti, ranska, ruotsi Erityistaidot: Tampereen murre |
Minut voi nähdä 2022:
Lyhytelokuvassa Päämääränpää, ohjaus Sakari Kirjavainen. olen elokuvan yksi käsikirjoittajista, näyttelijä sekä maskeeraaja.
Monologi Kaikki antamasi aamut mm. Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki ja Oulun Kansallisessa Monologikilpailussa sekä Kajaanin Runoviikolla
Opetan runon esittämistä Vanajaveden opistossa Hämeenlinnassa sekä vedän lukupiiriä.
Esiinnyn juontajana ja lausujana monissa eri tilaisuuksissa ympäri maata.
Muu työkokemus:
Hämeenlinnan Teatterin teatterinjohtaja-toimitusjohtaja 2013-2020
Rauman Teatterin johtaja 2010-2013
Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja 2006-2010
Olen tehnyt urallani lähes kaikkia teatterialan töitä kahvilasta ompelimoon sekä avustajasta toimitusjohtajaksi.
Näyttelijänä useissa maamme eri teattereissa sekä omilla tuotannoillaan, että rooleissa 1991-
Veera Nieminen, Ei muisteta pahalla. Myllykolun kesäteatteri, ohjaus Katri Häti 2020
Bergman: Syyssonaatti Eva, ohjaus Jotaarkka Pennanen, Rauman Teatteri 2012
Fugard:Tie Mekkaan Elsa, ohjaus Jotaarkka Pennanen, Hämeenlinnan Teatteri 2015
Linna-Holmberg: Pentinkulman naiset, ohjaus Maarit Pyökäri 2002-2017
Käsikirjoittanut ja dramatisoinut useita eri näytelmiä mm. Suomi sataa ja tuulee Hämeenlinnan Teatteri 2017, Kuuluuko tämä teille? Rauman Teatteri 2013, Pesä pienoinen 2008 Kajaanin kaupunginteatteri ja Tampereen Teatteri
Ohjannut näytelmiä johtamilleen teattereille ja festivaaleille.
Opettajana tarpeen mukaan -96 lähtien :näyttelijäntyö, monologit, runot
Tuottanut myös kesäteatteria, yritysjuhlia, lyhytelokuvia ja näytelmiä
Lukenut äänikirjoja mm. Sinikka Nopolan tuotantoa
Luottamustoimet:
Valtion Näyttämötaidetoimikunnan jäsen 2012-2014
Suomen Teatterinjohtajaliiton hallituksen jäsen 2012-2019
Veikko Sinisalon stipendirahaston vpj.
Palkinnot:
Oulun läänin taidepalkinto 2009
Hämeenlinnan Teatterikerhon myöntämä Aku- patsas näytelmän Kultalampi ohjauksesta 2017

|
|